I osa
Maalaustaide perustuu pääfilosofiaan, jonka tarkoitus on tuoda ilmi tarkat kosmologiaan, ihmisen kohtaloon sekä ihmisen ja maailmankaikkeuden suhteeseen liittyvät käsitykset. Maalaustaiteen soveltaessa tämän filosofian käytäntöön, se esittää erityisen kokemisen ja elämisen tavan. Sen pyrkimyksenä on luoda pelkän representaation sijaan välitila, jossa todellinen elämä on mahdollista. Kiinassa taide ja elämäntaito ovat sama asia.
Tästä näkökulmasta kiinalainen esteettinen filosofia tarkastelee kauneutta aina suhteessa totuuteen. Täten traditio esittää taideteoksen arviointia varten kolme sen taidokkuutta arvioivaa tasoa, jotka ovat neng-p'in 'täydellisellä lahjakkuudella tehty työ', miao-p'in 'yliluonnollista olemusta ilmentävä työ' ja shen-p'in 'jumalallista henkeä ilmentävä työ'*. Määritelläkseen kaksi ensimmäistä tasoa neng-p'in ja miao-p'in pystytään nimeämään useita alatermejä, jotka nousevat toisinaan esiin kauneuden käsitteen yhteydessä. Sen sijaan termiä shen-p'in käytetään ainoastaan työstä, jonka sanoinkuvaamattomat ominaisuudet näyttävät yhdistyvän alkuperäiseen maailmankaikkeuteen. Ideaali, joka johdattaa kiinalaista taiteilijaa, on luoda elävä mikrokosmos, jonka pohjalta myös makrokosmoksen toiminta tulee mahdolliseksi.
Huom. On myös olemassa taso 'kategorioiden ulkopuolella' i-p'in 'spontaania kykyä ilmentävä työ'. Tässäkin kohdassa on syytä huomata lähtökohtainen ihmisen ja luonnon välinen yhteisymmärrys.
*Maalaustaiteen johtava asema tuodaan esille kaikissa kiinalaisissa tutkimuksissa. Länsimaisen taidehistorian piirissä mm. P.Swann ja W. Cohn ovat kirjoittaneet aiheesta; P. Swann "Kiinalaiset pitävät maalaustaidetta ainoana todellisena taiteena" ja W.Cohn "Pitkän aikaa kiinalaiset ovat pitäneet maalaustaidetta yhtenä ihmisluonnon nerouden elävimpänä ilmentymänä ja heidän maalauksensa ovat myös heidän maailmankäsityksenä summa".
Yleisesti teoksesta: Tyhjä ja täysi pyrkii esittelemään kiinalaisen estetiikan keskeisimmät perusajatukset. Teoksen metodi on semioottinen toisin sanoen kirja ei sisällä kaikkia aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja historiallisia virtauksia, eikä myöskään kaikkia kiinalaisen maalaustaiteen tekniikkaan liittyviä termejä. Teoksen kokoavan idean taustalla on ajatus, että kaikki teoreettiset suuntaukset syntyvät tietyssä kulttuurisessa kontekstissa ja sisältävät implisiittisesti tämän kulttuurisen kontekstin tuottaman osan, joka on tarpeellista tuoda esiin. Samoin maalauksen tekniikkaan liittyviä termit eivät ole kulttuurikontekstistaan irrallisia elementtejä, vaan muotoutuvat tietyssä kulttuurissa tiettynä aikana täysin orgaanisesti erilaisin tavoitteeineen ja kompositioon liittyvine lakeineen. Kirja tarkastelee kiinalaisen estetiikan käytännön sovelluksia, toimintaa ja sisäistä rakennetta. Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa keskittyy esittelemään aihetta yleisesti tarkastellen kiinalaiselle estetiikalle keskeistä tyhjyyden käsittettä. Toisessa osassa tarkastellaan tiettyjen taiteilijoiden maalauksia välillä teoreettisesta ja välillä teknisestä näkökulmasta. Kirjan tavoitteena on antaa lukijalle käytännön valmiuksia kiinalaisen maalaustaiteen arviointiin.
Referoitu François Cheng'in 1991 ilmestyneestä teoksesta Vide et plein.
Riikka A.H.
