Kirjoituksia kirjallisuudesta, nykytaiteesta ja elokuvista.

Kirjoituksia kirjallisuudesta, nykytaiteesta ja elokuvista.

Kidnappaa joku & tee hänet onnelliseksi. Valitse joku umpimähkään & vakuuta hänen perineen suunnattoman, hyödyttömän & ihmeellisen omaisuuden – sanotaan vaikka 5000 neliömailia Antarktista, tai ikääntyneen sirkuselefantin, tai bombaylaisen orpokodin tai alkemistisen käsikirjoitusohjelman. Myöhemmin he tulevat huomaamaan uskoneensa hetken johonkin ihmeelliseen & sen seurauksena kenties ovat pakotetut etsimään hiukan intensiivisempää suhdetta olemassaoloonsa. -Hakim Bey-


torstai 4. syyskuuta 2014

Kirjoituskurssi Turussa Kirjan talolla 6. -7.6.2015






Fiktiivisen ensyklopediatekstin kirjoittaminen

Kurssilla tutustutaan fiktiiviseen ensyklopediatekstiin lajityyppinä ja kirjoitetaan tekstejä kuvitteellisista maista, kasveista, eläimistä, keksinnöistä ja tieteellisistä aiheista. Kurssin lopuksi tekstit kootaan yhteen ja liitetään osaksi yhteisötaideteosta.

Kurssin tavoitteena on esitellä fiktiivinen ensyklopediateksti lajityyppinä, sekä tutustua käytännössä yhteisölliseen kirjoittamiseen ja yhteisötaiteen tekemiseen. Kurssilla käydään läpi fiktiivisen tekstin kirjoitusprosessin kaikki vaiheet: suunnittelu, kirjoittaminen, loppueditointi ja julkaisu.

Yhteisötaideprojektin nettisivu: http://ihmeidenpuutarha.blogspot.fi

Opettaja Riikka Ala-Hakula on filosofian maisteri Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmasta. Hän on suomentanut ranskalaisen runoilijan Henri Michaux'n tekstejä kuvitteellisesta eläin- ja kasvitieteestä.

Kurssin hinta on 100 euroa (Kirjan talon jäsenet/ opiskelijat/ työttömät/ eläkeläiset 50 euroa).

Kurssille mahtuu kahdeksan osallistujaa ja ilmoittautuminen on jo voimassa.

Ilmoittautuminen:  kirjantalo@gmail.com