Jyväskylä, Kauppakatu

Pariisi, Gare d'Austerlitz

Toulouse, Rue Gatien Arnoult

Toulouse, Place Arnaud Bernard

Oliko se Ranska, joka muutti minut? Vai oliko se aurinko? Vai olitko se sinä?

Toulouse, Jardin des Plantes

scum

kuuntelen ääntä, jossa on hyvin hidas rytmi

kuiskauksia

sataa vettä, on pimeää ja lämmintä

välähdyksiä

kirsikkapuut kukkivat

niitä ei voi nähdä

juon mustaa teetä joka on maustettu sitruunalla

ja syön vähän salmiakkia ja suklaata

mietin sitruunapuun hankkimista ikkunalaudalle

keltaista

lämpimän keltaista, joka on tämän kaupungin väri

erästä kahvilaa, jonka nimi on enigme ja joka on hyvin lähellä

ja jonka vessan seinät ovat täydellisen turkoosinsiniset

vessan, jossa säilytetään moppia ja vesiämpäriä

ja jonne pitää kulkea sotkuisen harmaan varaston kautta

sikin sokin

kaadan lisää teetä kuppiin

en halua mitään

oivallan asioita

olemalla hiljaa

odottamattomasti

eräänä yönä heräsin ja tiesin, että minun on matkustettava suomeen

että eristäytymisen aika on ohi

että haluan olla ystävieni kanssa

ja kivan pojan

tunne alkaa toimia kompassina (kuten ystävä kehoitti minua runossa, jonka hän kirjoitti minulle)

ja aurinko

(miten onnellinen olen tästä!) 

tajusin että olen ollut hölmö ja olen

ja että se sataa kuin sade

ja kasvaa kuin muraatti puutarhassa

eikä sillä ole väliä

etten ole vastuussa mistään kauneudesta, jota koen

etten ole vastuussa mistään kauneudesta, jota muut kokevat

enkä minä tarvitse mitään

mutta haluaisin silti ehkä huomenna juosta

juosta hyvin aikaisin aamulla

aikojen välissä

herään ja menen vihreään kylpyhuoneeseen

olohuoneen oven alta kajastaa valo

vuokraemäntä tekee siellä töitä

miksi näin myöhään mietin

tunnelmassa on jotain nyrjähtänyttä

saan mielikuvan jossa

hän istuu työpöytänsä ääressä päässään

valtava viisi kertaa hänen päänsä kokoinen keltainen aasialainen puunaamio, jossa on mustia raitoja

ja joka kajastaa vierasta valoa

että hän on alkanut tehdä grafiikoita nettisivuille

sellainen naamio

päässään

kohta

juna-asema kello neljä

kolme miestä, jotka nukkuvat, yhdellä keltainen arabimiehen kaapu ja turbaani

yksi on tummaihoinen vihreässä takissa

yksi niin selvästi ranskalainen, ja nousee välillä ja kävelee hermostuneena ympäriinsä

välillä

nukkuu

mietin tuota luottamusta, jättää kaikki tavarat viereensä

ja vain nukahtaa

että vaikka tulisikin ryöstetyksi

siinä jotain valtavasti kauniimpaa

piirrän pojan käteen sydämen

ja minua ujostuttaa

ja sitten ilveilen junan ikkunan takaa

hän lähtee

ja minä joogaan ja siivoan

ja on heti ikävä jotain maailmaa

ja kulttuuria, joka kukoisti hetken ja on nyt ehkä turkoosinsinisessä

miten tajuan että en minä tarvitse

tuhansia mekkoja

tai täydellistä koskemattomuutta

pelkkien päiväkirjansivuilla elämistä

en hienoja kirjoja

ja arvosanoja

en hienoa työtä

en kykyä tehdä taidetta

muuttaa yhteiskuntaa

tai mitään

yhtään mitään

miten tajuan maatessani sängyssä, jossa ei ole lakanoita

vieressäni nukkuva joka on lähdössä yöllä, keväässä, sateessa suomeen

että ainoa asia jota tarvitsen on luottamus

luottamus siihen että

minulla on aikaa tehdä joogaliikkeet

että minä saan käännöksiä valmiiksi vähitellen

että aloitan graduni ja kirjoitan sen

tärkeintä on että kirjoitan sen itse

oikeasta kohdasta ja jos siinä on heikkouksia

ne ovat minun heikkouksiani

on hienoa jos saan nekin näkyviin

luottamus siihen, että

viljelen vielä puutarhaa

ja laitan intialaista ruokaa ihmisille

jotka ovat minulle rakkaita

luottamusta siihen,

että vaikka olisin toisten lähellä en vahingoita heitä

korjaamattomasti

tai itseäni

että elämä on tavallista

sotkuista

likaista

ällöttävää

kirkasta auringonpaistetta puistossa, hetkien, ruohontuoksu

munakoiso, avokado, paprika, porkkana

viereen käpertyvä kissa joogatessa

liian vaaleaa leipää ja juustoa

omenasosetta, jugurttia ja muroja

luottamusta siihen

että kaikki järjestyy

ja siihen

että on

ihmeellisiä väreileviä maailmoja

joihin on portteja,

joita voi etsiä, joiden läpi kulkea