Béla Tarrin katse

Olin Sodankylän elokuvajuhlilla kesällä 2012, jolloin unkarilainen ohjaajan Béla Tarr oli kutsuttu vieraaksi. Istuin tilaisuudessa eturiviin, koska olin töissä festivaalin tiedotuksessa.

Yhtäkkiä Béla Tarr katsoi minua suoraan silmiin. En koskaan unohda hänen katsettaan.  Silmät itkivät. Kasvojen ihon juonteissa näkyi koko maailma.

Surustaan huolimatta ohjaaja vastasi rauhallisena haastattelussa esitettyihin kysymyksiin. Välillä hän kertoi jonkin ilkikurisen jutun ja kosteat silmät kapenivat virneeseen.

Kirjoitin tilaisuudesta lyhyen tekstin ja se saa yhä kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni. Muistan unkarinkielisen runonomaisen puheen, joka oli niin totuudellista, että se muutti minua. 

"Ei ole elokuvia. Elokuvaa ei ole." Tämä on unkarilaisen Béla Tarrin (1955) vastaus kysymykseen, minkä elokuvan hän ottaisi mukaan autiolle saarelle.

Kun Tarrilta kysytään lapsuuden elokuvamuistoja, hän sanoo: "Totta puhuen eivät ihmiset niinkään muista lapsuudestaan elokuvia vaan kohtaamansa ihmiset. Elokuva on maailman peili. Kuka olisi kiinnostunut peilikuvasta, kun todellisuus on silmiemme edessä."

Ohjaajan pääteos Sátántangó on yli seitsemän tuntia kestävä kuvaus maailman ja ihmisen tilasta. Ohjaaja tiesi alusta asti tekevänsä pitkää elokuvaa. Hän suunnitteli siitä kuuden tunnin mittaista, mutta lopulta siitä tuli vielä hieman pidempi. "Käytimme elokuvan tekoon 120 kuvauspäivää ja tuhottomasti filmiä. Elokuvaa tehtiin niin pitkään, koska sitä pystyttiin kuvaamaan vain kesäisin ja syksyisin. Rakastimme sen tekoa. Aivan kuin elämämme olisi ollut ikuisesti tämän elokuvan kuvaamista."

Pitkä otos ja kuvauksen hitaus ovat Tarrin Damnation-elokuvassa (1988) vakiintuneen tyylin tunnuspiirre. ”Pitkä otos on oivallinen, koska näyttelijä, jota kuvataan kymmenen minuuttia, ei enää pysty jatkamaan näyttelyään vaan alkaa elää.”

Elokuvan kokonaisuus on ohjaajan mielessä jo ennen kuvauksien alkua eikä hän käytä niissä käsikirjoitusta. "Elokuva on ihmiskatse. Tässä suhteessa on aivan sama, mikä tarina on. Niin se on ollut Vanhasta testamentista lähtien. Varsinainen tarina ei ole kiinnostava, vaan ihmisen esiintulo elokuvan kautta."

Elokuvan musiikki ja näyttelijävalinnat ovat myös valmiina ennen kuvauksien alkua. Ohjaaja sanoo pitävänsä siitä, että kokkauksen ainekset ovat valmiina ennen kuin aletaan tehdä töitä.

Näyttelijöiden valitsemista Tarr vertaa puolison ja rakastetun löytämiseen. Tietyillä tapahtumilla ja kohtaamisilla on seurauksensa. Hän ajattelee, ettei pidä etsiä, vaan huomata.

Tarr on kuvausryhmän suhteen hyvin uskollinen. Hän on tehnyt töitä samojen näyttelijöiden kanssa vuosikausia ja Damnation-elokuvasta lähtien hän on työskennellyt myös saman käsikirjoittajan, leikkaajan ja säveltäjän kanssa.

Torinon hevonen (2011) on ohjaajan mukaan hänen viimeinen elokuvansa. "Elokuvani ovat syntyneet niin, että niistä jokaisessa olen ottanut esiin jonkun kysymyksen, jonka käsittelyä olen jatkanut seuraavassa. Enää ei ole jatkettavaa. Kiertokulku päättyi Torinon hevoseen."

Tarrin lyhytelokuva prologue, jonka näyttelijät elävät. Elokuva on kaunein näkemäni tutkielmaa katseesta. 

Prologue kuuluu Visions of Europe (2004) lyhytelokuvasarjaan, jossa 25:lle eurooppalaiselle ohjaajalle annettiin tehtäväksi kuvata pala Eurooppaa. Jokaisesta EU:n jäsenmaasta valittiin yksi ohjaaja. Lyhytelokuvien kesto on viisi minuuttia. Sarjan suomalainen elokuva on Aki Kaurismäen Bico.

16.6.2012 AAMUKESKUSTELUSSA BÉLA TARR